Tuvalu

Kirjasto on köyhän elokuvanystävän ykköspaikka. Niin kauan kun kirjastossa riittää elokuvia joita ei ole vielä nähnyt, on sieltä paljon todennäköisempää löytää mieluisaa katsottavaa kuin videovuokraamosta. Ja kun kirjaston leffat on katsottu, voi ne katsoa uudestaan. Mitä järkeä mennä masentumaan videofirman hyllyjen väliin, etsien epätoivoisesti jotakin katsottavaa puristaen hikisessä kädessään viimeisiä roposia, tietäen, että kahdenkymmenen minuutin päästä sitä valitsee elokuvan Miten niin myöhässä? siksi, että kansi vetoaa kamaluudessaan äärimmäisilleen turhautuneeseen ja ahdistuneeseen mieleen, joka on jo kauan sitten luopunut toivosta löytää jotain laadukasta.

Tuvalu on kirjastolöytö.

Minua kyynisemmät persoonat saattavat hyvinkin inhota Tuvalua, koska se on herttainen. Jos Amélie aiheuttaa oksetusreaktioita, saattaa Tuvalu silti solahtaa kurkusta alas kirpeän kummallisen sivumakunsa ansiosta. Tällaisille sympaattisuusfiksaantuneille Tuvalu onkin aika nektaria, ja eniten elokuva ruokkii visuaalista silmää kauniiden mustavalkoisten ja vihersävyisten, mielikuvitusta kutkuttavien kohtaustensa ansiosta. Genreltään Tuvalu on fantasiaa, mutta pohjimmiltaan on kyse romantiikasta ja draamasta. Vuorosanoja on olemattoman vähän, mutta nappikaupalla toimivassa kylpylässä vierailevan (ja isäntäväen pojan ihailun kohteeksi joutuneen) tytön hihkumista sitäkin enemmän.

9/10

Tuvalu, 1999
Genre: Fantasia
Ohjaaja: Veit Helmer, Saksa
Näyttelijät: Chulpan Khamatova, Denis Lavant


Ja lopuksi vielä perun alkupuheeni videovuokraamoista ja kehotan kaikkia niitä vuokraamaan elokuvan Tahraton mieli, jotka eivät sitä kirjastosta löydä tai kaupasta raaski ostaa.

Troija

Nyt DVD:lle ilmestynyt Troija on taattua Hollywoodin megaleffakamaa, jossa panostetaan ennen kaikkea näyttävyyteen. Tarina Troijan sodasta on juuri oivallinen tähän tarkoitukseen ja pienoisella lisävärittämisellä aikaan saadaan oikein kunnon pliisu ja keskinkertainen spektaakkeli.
Kun tämän pläjäyksen näin aikanaan elokuvateatterissa, sain ensimmäistä kertaa elämässäni kokea sietämätöntä halua poistua salista kesken kaiken. Elokuvan ensimmäinen puolikas on karmaisevan puisevaa patsastelua ja teennäistä tai teennäisesti tulkittua dialogia. Alun tehtävänä olisi henkilöhahmojen esittelyn lisäksi kuvata Spartan kuningatar Helenan ja Troijan prinssi Parisin intohimoisia tunteita, jotka johtavat Helenan ryöstöön ja Troijan sotaan, mutta Orlando Bloom ja Diane Kruger eivät saa kehitettyä välilleen minkäänlaista kemiaa. Kun kaikki muukin on visuaalista ilmettä (lavasteita ja maisemia) lukuunottamatta tylsää, elokuva on alkupuoliskollaan pohjanoteeraus.

Onneksi en sentään lähtenyt salista pois, koska loppupuoli nostaa elokuvan sentään nautittavammalle tasolle. Kun tositoimet alkavat, voi unohtaa typerän alun ja keskittyä katsomaan hienoa mättöä. Sota on tosiaan tehty näyttämään mahtavalta niin kuvan kuin äänenkin osalta, ja jotkin henkilöhahmot alkavat vaikuttaa jopa aidommilta (tosin Bloomin Paris on auttamaton tapaus). Prad Pittin näyttelemä Akilles on lievästi positiivinen yllätys, koska lihaskimppu selviää olematta kovinkaan ärsyttävä ja hahmossa vilahtaa jotain sympaattisuuden häivääkin. Elokuvan sympatiapisteet kerää kylläkin Parisin veljeä, prinssi Hectoria, näyttelevä Eric Bana, jonka rooli onnistuu elokuvan muihin päärooleihin verrattuna loistavasti. Kaksintaistelut ja elokuvan loppuhuipennus todistavat sen, että tämän luokan elokuvat ovat aina jollain tavalla vaikuttavia.

5/10

Troy, 2004
Genre: Seikkailu, sota
Ohjaaja: Wolfgang Petersen
Näyttelijät: Brad Pitt, Orlando Bloom, Eric Bana, Diane Kruger

Sleepers - katuvarpuset

Televisiosta perjantaina 1.10 klo 22:30 MTV3

Nuoret pojat tekevät rikoksen, jonka ansiosta joutuvat rangaistuslaitokseen, jonka työntekijäillä on moraalikäsitys pahasti vinksallaan. Pojat joutuvat kaikki rankan väkivallan ja hyväksikäytön uhreiksi, eikä elämä ala hymyillä automaattisesti vankeuden päätyttyä. Juoni jakautuu kahteen osaan: 1. Miten pojat joutuvat laitokseen ja mitä siellä tapahtuu 2. Mitä heistä on tullut aikuisina ja miten katkeruudesta syntyy himo kostaa lapsuuden tragediat.

Sleepers on rajua katsottavaa. Pelko, masennus ja epätoivo tuodaan aidontuntuisesti esille eikä katsoja voi helposti seurata elokuvaa liikuttumatta. Paikoin elokuvassa on pikkupoikien tai jo aikuisiksi kasvaneiden kaverusten välitöntä elämänmyönteisyyttä, kunnes katkeruus ja pelko lyövät yhtäkkiä vastaan kovalla voimalla.
Rakenteessa ei ole aina kunnon napakkaa otetta ja kiinnostus voi välillä herpaantua. Varsinkin elokuvan loppupuolella, jossa aletaan hieman junnata paikoillaan. Mielenkiinto ei silti lopahda missään vaiheessa lopullisesti, koska tarina itsessään on tarpeeksi kiinnostava. Näyttelijät (niin kaverusten nuoremmat kuin vanhemmatkin versiot) tekevät kaikki kelpo suorituksen. Elokuvan vahvuus onkin hienot henkilöhahmot, joita seurataan myös pintaa syvemmälle.

7/10

Sleepers, 1996
Genre: Draama, trilleri
Ohjaaja: Barry Levinson
Näyttelijät: Vaikka millä mitalla (ks. IMDb)

21 Grammaa

Elokuva kertoo kirjaimellisesti elämästä ja kuolemasta. Siitä, mitä kuolema merkitsee lähimmäisensä menettäneelle ja kuolemansairaalle, siitä mikä on elämän arvo.

Kuvaus on kaunista ja herkkää. Käsivarakuvauksen avulla kuvasta tulee kevyt, ja värimaailma on raikasta, muttei amélietyylisesti korostettua vaan kuin sateenjälkeistä maisemaa.
Elokuva on rakenteeltaan kiinnostava ja pitää jännityksen tasaisesti yllä. 21 Grammaa antaa katsojalle haastetta sijoittaa kohtaukset itse mielessään aikajärjestykseen, koska kohtausten välillä pompitaan ajassa jatkuvasti eteen- ja taaksepäin. Silti rakenteessa on selvästi logiikkaa. Elokuvantekijät mukailevat katsojan ajatuksenjuoksua ja paljastavat asioita vähitellen, juuri oikeaan aikaan, antaakseen ahaa-elämysten lisäksi katsojalle oman oivaltamisen hetkiä.

21 Grammaa on tyylikäs kokonaisuus hyviä ratkaisuja kaikilta elokuvan osa-alueilta, näyttelijöistä puhumattakaan. Itse tarina ei kuitenkaan osu mielenkiintoisuudessa ihan täyteen kymppiin, joten päällimmäiseksi nousee se kutkuttava aivojumppa, johon katsoja on velvoitettu elokuvan alusta lopputeksteihin saakka.

8/10

21 Grams, 2003
Genre: Draama
Ohjaaja: Alejandro González Iñárritu
Näyttelijät: Sean Penn, Naomi Watts

Elephant

Kyseessä ei ole pohdiskeleva tutkimus Columbinen kouluväkivaltatapauksen syistä ja seurauksista. Elephant kertoo kyllä tarkasti päivästä, jona kaksi koululaista tekevät verisen iskun kouluunsa, mutta tekee sen neutraalisti tosiasioihin tarrautumatta ja jopa mihinkään liitymättömien yksityiskohtien kuvaamiseen keskittyen. Elokuvassa ei osoitella syyllisiä eikä moralisoida tai paasata millään tavalla. Elokuvassa vain kerrotaan.

Elephant ei ole kuitenkaan tunteeton tai tylsä. Elephantin vaikuttavuus ja liikuttavuus vain tulee ilmi eri tavoin kuin elokuvassa yleensä, ilman mitään konkreettisia nyyhkykohtauksia. Elokuvakerronnan muuttaminen tosielämän kaltaiseksi realistiseksi kuvaukseksi voi häiritä joitain katsojia, mutta minä pidän seikkaa mielenkiintoisena poikkeavuutena tavalliseen elokuvaan verrattuna.
Yhden päivän tapahtumia seuratessa pääsee jo hyvin jyvälle päähenkilöiden luonteista ja heidän tuntemuksistaan. Elokuvan kelatessa päivän kulkua eri henkilöiden näkökulmista aina samaan pisteeseen - hetkeen ennen verilöylyä - saakka, tapahtuu jopa ilmiö mitä minä kutsuisin jännityksen tiivistymiseksi. Ampumakohtaukset kuvataan tylysti ja julmasti, muttei kuitenkaan liiallisesti väkivallalla mässäillen.

Näyttelijät ovat suurelta osin amatöörejä ja jopa elokuvan hahmot on nimetty näyttelijöiden mukaan. Minun silmääni ei kuitenkaan pistänyt isoja puutteita näyttelijäsuorituksissa, rooleja tulkitaan pikemminkin aidontuntuisesti ja ilman teennäisyyttä.
Musiikkina käytetään mm. Beethoovenin klassikkoja Für Elizeä ja Kuutamosonaattia, jotka saavat elokuvaan koskettavan ja kauniin, mutta hieman eriskummallisen tunnelman. Toisen surmatyön tekijän soittama kaunis klassinen pianomusiikki on kova vastakohta pojan seuraavalle teolle. Musiikki on myös tärkeä tunnelmanluoja kouluympäristöä kuvaavissa, tavalliselle elokuvalle harvinaislaatuisen pitkissä ja hidastempoisissa mutta silti mielenkiintoisissa kohtauksissa.

9/10

Elephant, 2003
Genre: Draama
Ohjaaja: Gus Van Sant
Näyttelijät: Alex Frost, Eric Deulen, John Robinson, Elias McConnell

Broidit

Hieman poikkeava suomalainen elokuva, joka kertoo erilaisissa elämäntilanteissa olevista veljeksistä. Kun nuorempi veljeksistä sairastuu vakavasti, tulevat erot elämänasenteiden välillä ilmi. Broidit esittää asiat hiljaisen realistisesti ja turhaan alleviivaamatta. Kärsivällinen katsoja löytää elokuvasta kauniin ja koskettavan mutta silti raikkaan tunnelman, joitain taas saattaa väsyttää elokuvan hidastempoisuus.
Parhaiten mieleeni jääneistä kohtauksista ovat kuolemansairaan Jonin kuvaamat videopätkät eri nähtävyyksistä ja maisemista, ja itsestään niiden äärellä. Joni suhtautuu miltei koko elokuvan ajan kuolemaansa välinpitämättömästi ja vältellen, mutta itsensä taltioiminen videolle ja halu tulla muistetuksi tuovat esiin pojan inhimillisen kuolemanpelon.
Broidit ei ehkä mullista maailmaa, mutta on yhtä kaikki hieno ja teeskentelemätön kertomus. Elokuvan seuraamista tekee mielenkiintoiseksi myös tieto siitä, että elokuvaa on tehty pitkälti improvisoimalla, lähinnä vuorosanojen osalta.

7/10

Broidit, 2003
Genre: Draama
Ohjaaja: Esa Illi
Näyttelijät: Aaro Vuotila, Max Bremer

Kirjoittamisesta ja - yllätys yllätys! - elokuvista

Ei saisi koskaan päättää etukäteen, mistä elokuvasta seuraavaksi kirjoittaa. Jotenkin valmiiseen ajatukseen tylsistyy, ja sitä kestää kauan ennenkuin jaksaa lopulta tehdä suunnittelemansa postauksen. Mutta kirjoitettuna se nyt on, ja ehkäpä innostun päivittämään Takaikkunaa vastedes vähän ahkerammin.
Ainakin elokuvateatterissa käymiseen tullut tauko on aikeessa pikimmiten korjata, vaikka kukkaro vaatisikin rahojen suuntaamista johonkin toisaalle. Minä en kuitenkaan ole koskaan uskonut puhuviin rahapusseihin, joten luultavasti saan mennä katsomaan leffoja ihan rauhassa. Tamperelainen elokuvateatteri Niagara alkaa nimittäin näyttää viikoittain erikoisnäytöksiä toive-elokuvista, mm. ensimmäisenä 21 Grammaa ja sen jälkeen vieläkin hurjempia ennakko-odotuksia herättävä City of God.
Pedro Almodóvarin uusin elokuva Huono kasvatus saa ensi-iltansa 24.9., mutta jännityksen aiheena minulla on se, pääseekö sitä näkemään Tampereella. Almodóvarin iki-ihanan Puhu hänelle -elokuvan jälkeen voi odottaa paljon, joskin Huono kasvatus vaikuttaa selvästi erilaiselta jo aiheensakin, lasten hyväksikäytön, vuoksi.

Itämeren arvoitus

Jatkossa kirjoittelen jonkin aikaa Rauman elokuvajuhlilla näkemistäni elokuvista. Blue Sea Film Festival -tapahtuma oli viime viikonloppuna ja sitä tulikin nähtyä elokuvia laidasta laitaan.

Itämeren arvoitus on elokuva Estonian uppoamisesta ja toimittajasta, joka saa selville onnettomuuden "oikean" syyn. Pahat isot kihot tahtovat tietenkin estää totuuden paljastumisen, ja siinä sitä ollaan... Luvassa on takaa-ajoja, salaisia tietolähteitä, paljon pyssyjä ja pahisten juonitteluja, mukavasti sekoitettuna koskettaviin kertomuksiin Estonian matkustajista. Julmaa mutta totta: ei koskettanut pätkääkään. Juonen trilleri-osuus kyllä huvitti paljonkin. Mutta tahatonta komiikkaa ei ole niin paljon, että katselukokemuksesta tulisi edes viihdyttävä. Aiheen ollessa arka ja monen (jokseenkin) tuoreessa muistissa, tämä elokuva saa katsojan vain vaivautuneeksi. Ja muistinko mainita surkeista näyttelijöistä?
En suosittele katsottavaksi missään tilanteessa.

3/10

Baltic Storm, 2003
Genre: Trilleri, draama
Ohjaaja: Reuben Leder
Näyttelijät: Greta Scacchi, Jürgen Prochnow